Ensimmäinen PPF:n ja Routledgen yhteisjulkaisu on ilmestynyt
Jaa
Professional Publishing Finlandin ja kansainvälisen tiedekustantajan Routledgen ensimmäinen yhteisjulkaisu on nyt ilmestynyt maailmanlaajuisessa jakelussa. Kyseessä on meille merkittävä virstanpylväs ja samalla tärkeä askel suomalaisen asiantuntijatiedon kansainvälistämisessä.
Professional Publishing Finland solmi vuoden 2025 lopulla yhteisjulkaisusopimuksen Taylor & Francis -konserniin kuuluvan Routledgen kanssa. Yhteistyön tavoitteena on tuoda suomalaisten asiantuntijoiden osaamista kansainvälisesti saataville maailmanlaajuisen jakeluverkoston kautta.
Ensimmäinen yhteisjulkaisu on Anne Raudaskosken Circular Strategies for Success. Raudaskoski on tunnettu kiertotalouden asiantuntija, ja kirja kokoaa hänen laajan asiantuntemuksensa sekä käytännön kokemuksensa yksiin kansiin. Kiertotalous on maailmanlaajuisesti ajankohtainen aihe, jonka merkitys kasvaa jatkuvasti niin yrityksissä, julkisella sektorilla kuin tutkimuksessakin.
Kirjan kannessa näkyvät sekä Professional Publishing Finlandin että Routledgen logot. Meille ne symboloivat ennen kaikkea sitä, että suomalainen asiantuntijatieto kiinnostaa kansainvälisesti. Samalla ne osoittavat, että myös pieni suomalainen kustantamo voi rakentaa kotimaisille asiantuntijoille väylän maailmanlaajuisille markkinoille yhteistyössä johtavan kansainvälisen tiedekustantajan kanssa.
Tämä ensimmäinen yhteisjulkaisu on tärkeä alku yhteistyölle. Seuraavista julkaisuista on jo sovittu.
In brief
Professional Publishing Finland's first co-publication with Routledge, part of Taylor & Francis, is now available worldwide. Anne Raudaskoski's Circular Strategies for Success is the first title published under our co-publishing agreement, bringing Finnish expertise in the circular economy to an international audience. The publication marks an important milestone in our mission to make Finnish professional knowledge accessible to readers around the world.
Tutustu kirjaan https://propublishing.fi/en/products/circular-strategies-for-success